Käsi- ja taideteillisuusalan perustutkinto. Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala.

Olen opiskelemassa nyt Piipolan taide ja kultuuriopistossa ja perjantaina 5.5.2017 pääsin seuraavan tutkinnon läpi: ”Tuotteen suunnittelu ja valmistaminen käsityönä”. Vaikka olen työskennelyt samalla alalla monta vuotta, on aina hyvä muistutella kaikki vaiheet ja tehdä asiat järjestelmällisesti.

Suunnitelu.

Aiheeksi valitsin laukku/reppu. Suunnitelu on tärkeää ja se vie eniten aikaa! Tein yrityksen tuotteiden analysointia ja pohdin millaisia tuoteita voisin tarjota minun asiakasryhmälle. Suunnitelin tuotetta jatkamalla Ellunhuopa:n linjaa (uniikki, laadukas, kestävä tuote). Tein piirroksia paperille.

luonnos, laukku, piippola

Suunnitelin tuotteen tutuista materiaaleista käyttäen aikaisempia valmistusmenetelmiä. Valitsin materiaaliksi nahkan, villan ja pellava kankaan.

Valmistaminen.

Suunnitelin kaavat ja ompelin laukun kangkaasta ja nahasta, sekä huovutin villan.

nahkalaukku

Ideana oli valmistaa sellainen laukku, joka voi muuttua tilanteen mukaan. Sitä voi käyttää laukkuna tai reppuna, jossa nahkakuori toimii runkona ja sisälaukusta on eri vaihtoehtoja. Nahkarungolla on pari taskua, yksi niistä on vetoketjulla ja toinen tasku on A4 kokoinen.

ellunhuopa, nahkalaukku tilauksista

”URBAN” – jossa on on nahkainen sisälaukku

”LUXURY” – jossa sisälaukku tehty huovasta. Siihen voi huovutta vaikkapa koiran tai maiseman kuvan.

ellunhuopa, laukku,”JOGA” – pellavapussiin mahtuisi vaikkapa lenkkarit, legginsi ja teepaita. Pussi kiinnitetään magneettinapilla. Kangaspussi on helppo pestä pesukonessa ja säilyttää isossa A4 taskussa.

jooga, nahkalaukku  Tuote suunnittelu ja valmistaminen meni omasta mielestä hyvin. Tässä on arvijoiden kommentit:

”Tutkinnon suorittajalla on tuotesuunnitelun prosessi erinomaisesti hallussa. Hän on suunnitellut persoonallisen ja oman asiakasryhmänsä tarpeisiin sopivan tuotepaketin. Tutkintosuorittajan suunnittelutyö on tavoitteellista, intohimoista ja laadukkuuteen pyrkivää. Tuotteet tulevat hänen oman käsityöyrityksensä tuotantoon.”

”Tutkinnonsuorittaja työskenteli ammattimaisesti ja tehokkaasti. Hän on kehittänyt valmistuksen menetelmiä rinnakkain tuote-ominaisuuksien kanssa. Tuotteet ovat viimeisteltyjä, visuaalisesti harkittuja ja kestäviä.”

Kyllä, olen iloinen! Kiva saada hyviää palautetta. Olen todella tyytyväinen, että valitsin Piipolan ammatti- ja kulttuuriopiston. Olen oppinut sieltä paljon ja sain kavereita ja yhteistyökumppaneita!

Laukku siirtyy nyt testausvaiheeseen ja sitten nettikauppaani.


🎁 Paina TÄSTÄ, jos haluat saada lisätietoja ajankohtaisista asioista ELLUNHUOPA -pajalta uutiskirjeenä sähköpostiisi

uutiskirje

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s