Leineperi Feltart Biennale 7.8.-6.9.2020

Mustalammas & Leineperin Ruukki esittävät:

Leineperi Feltart Biennale 2020 7.8.-6.9.2020

Leineperi Feltart Biennale on huopainen taidebiennale.

Ellunhuopa lähettää näyttelyyn kolme teosta. Lisätietoa tapahtumasta julkaistaan lähempänä ajankohtaa.

Huovuttajat tulkitsevat huovuttaen ja huovalla Sleipnirin, kahdeksanjalkaisen hevosen tarinan:

”Ammoisina aikoina, jääkauden jälkeen, iso virta, Kokemäenjoki, etsi uomaansa laskea mereen. Vesi virtasi vuolaana ja voimakkaana läpi ravinteikkaan maan – maan, josta meri pakeni ja paljastuva maa antoi parastaan rehevänä ja ravinteikkaana. Tähän aikaan meriä kulkivat myös viikingit, nuo pohjoisen perän pelottomat, rohkeat ja osaavat miehet. He osuivat matkallaan kohtaan, jossa iso virta jakautui kahdeksalla lasku-uomallaan mereen. Kohta toi heidän mieleensä SLEIPNIRin, tuon pohjoisen jumaltaruston pääjumala Odinin kahdeksanjalkaisen, voimakkaan ja nopean hevosen, jolla Odin ratsasti taivaan ja maan välillä. Viikingit nimesivät paikan SLEIPNIRiksi. Vuosituhansien saatossa kävijät ja kieli muuttuivat. Lopulta nimi muotoutui aloilleen jääneiden suomalaisten suussa Leineperiksi.”

Leineperin ruukki on 15 käsityöläisen/taiteilijan, ravintolayrittäjän, myllyn, kesäteatterin ja museoiden matkailukohde 1771 perustetulla rautaruukilla Ulvilassa, Suomessa.

Katso sijainti kartasta

 

Seuraa minua somessa:
Instagram5k
Facebook0
YouTube989
guest

0 KOMMENTTIA
Sisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit