Huovuttaminen tapahtuu kaavalla, kaavan tulee olla suurempi suhteessa lopputulokseen. Kutistuma on n. 30-40%. Kaavaksi tarvitaan vahvaa muovia tai laminaatin alusmateriaalia. Hatun reunat pysyvät irti kalvon avulla huipun kroppaan kiinnittyen.
Kaavan piirtämiseen tarvittavat mitat:
korkeus n.30cm x 1,4
leveys n.15cm x1,4
Arvioita villan menekistä:
Valkoinen 40-50gr
Punainen 10gr
Asettele villakuidut tasaiseksi levyksi ristikkäin (2 kerrosta). Kaava jää kokonaan villakerroksen sisälle. Huovuta hieman. Kelmumuovi päättyy n.5 cm ylhäältä.
Asettelee eriväristä villaa ohueksi kerrokseksi, kunnes valkoista villaa ei enää näe sen läpi.
Villaa menee hieman kaavan reunojen yli sivusta n. 0,5 cm ja alhalta n 3-4cm
Villakuitujen suunta ei ole niin tärkeää.
Kastele ja saippuoi. Vettä ei saisi olla liikaa. Suorista alareuna huolellisesti.
Käännä työsi ympäri.
Taivuta kuitujen päät sisäänpäin.
Tarkista reunat, että ne ovat tiiviisti, ettei tule ryppyjä.
Huovuta rullaamalla tai huovutuslaitteella.
Silloin, kuin yläosa tarttuu kiinni, voit poistaa kelmumuovin.
Leikkaa työsi alhaalta auki ja poista kaava.
Vanuta työsi loppuun asti. Työsi kutistuu ja alkaa kovettua.
Huuhtele kaikki saippua pois.
Kuivaa pyyhkeellä rullaamalla.
Täytä tontun pää askarteluvanulla tiukaksi.
Kiristä langalla.
Leikkaa alareunasta 1cm paksu suikale.
Tee tästä tontun kädet.
Ompele se kiinni.
Tee kankaasta huivi ja laita sauman päälle.
Tee villalangasta hiukset.
Ompele helmiä silmiksi.
Koristele haluamallasi tavalla. Tehty!
Mikäli jotakin jäi vielä epäselväksi, kommentoi alapuolella olevaan palstaan!