Viikingin maassa

Haavelin jo pitkän aikaa käydä viikinkien maassa Lofoteilla, fjordeilla ja tutustumassa viikinkiaikaiseen käsityöhön.

Menimme perheen kanssa autolla Ruotsiin josta jatkoimme matkaa Norjaan. Retkivarusteena meillä oli mukana teltta, keitin ja makuupussit.

Ensimmäinen yö Ruotsissa  vietettiin Kiirunan ja Abiskon välissä kauniilla levähdyspaikalla.

Matkalla Lofoteille pysähdyttiin Bjervigissä ja hämmästelimme veden lämpimyyttä. Paikalinen kertoi, että fjordin vesi Bjervikissa on tosi lämmintä, koska siihen laskeutuu monta jokea, jotka ovat matalia. Tunneleita, vuoria, pilvien korkeudella kaikkialla, serpenttiiniteitä… todella erilaista Suomen luontoon verratuna ja kauniita maisemia koko päivän.

 

Illalla saavuimme komeaan paikkaan nimeltään Haukland beach. Tunnelin toisella puolella oli maksullinen leirialue, mutta ennen sitä oli vapaasti käytettävissä ihana hiekkaranta, johon me sitten laitoimme leirimme. Siellä oli myös vessa, sekä vuoristovettä, jota tuli käytettyä ruuanvalmistukseen, sekä pikapeseytymiseen.

Taas yksi päivä meni luontoretkeilyyn. Vieressä on pari mukkulaa, joista yksi oli matalampi, mutta enemmän henkeä salppaavaa. Kävimme sen huipulla koko perheen kanssa. Sen korkeus on 489m. Illalla kävin sitten hieman korkeammalla vuorella mieheni kanssa. Vuoren huippu oli 964m. Rauhallisessa tempossa siihen meni 3 tuntia. Harmi vain, että oli pilvistä, ja näkymät jäivät sumun taakse.

 

Seuraava päivä vietettiin viikingimuseossa: Lofotr. Tutustuin moniin käsityöihmisiin, sekä lukuisiin tuotteisiin. Siihen aikaan oli jokavuotinen vikingifestivaalitapahtuma, johon kerääntyy kaikki teemasta kiinnostuneet ihmiset. Kävin nahkapajassa, kokeillin perinteistä viikingisänkyä, istuin juhlapöydän ääressä, sekä ammuin jousella, että ennustin tulevaisuutta viikingiläisten tapojen mukaan.

2016-08-09_16.46.15

 

Paluumatkalla käväisin Kilpisjärvellä ja patikoin Saanatunturia pitkin.

 

 

Fiilikset tästä reissusta säilyvät vielä pitkäksi aikaa ja näyttää tosi paljon siltä, etten ole tässä perheessä ainut joka on sitä mieltä! VOIN SUOSITELLA LÄMPIMÄSTI!

Tue Suomalaista käsityötä!
Tykkäätkö siitä mitä teen?
Tue Suomalaista käsityötä ja auta Ellunhuopaa saavuttamaan jotakin suuremoista lahjoituksesi avulla!
-Kuinka paljon haluaisit lahjoittaa? Pienikin määrä lämmittäisi sydäntäni, olisi todella merkityksellinen ja auttaisi Ellunhuopaa huomattavasti!




 

Seuraa minua somessa:
Instagram5k
Facebook0
YouTube989
Subscribe
Notify of
guest

0 KOMMENTTIA
Sisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit