Villan käyttötarkoitus

Villan laatu ja käyttötarkoitus riippuu paljon lammasrodusta ja olosuhteista. Suomen yleisin lammasrotu on suomenlammas. Sen villa on hienoa tai keskihienoa, kiiltävää, kiharamaista, pehmeää ja joustavaa, mikä sopii erinomaisesti neuleisiin sekä huovutukseen. Villa on monipuolinen materiaali, mistä voi tehdä melkein mitä tahansa, kunhan mielikuvitusta riittää. Villasta voi valmistaa lankoja, joista sitten pystyy virkkaamaan vaatteita, sekä kodintekstiilejä. Karstatusta villasta, eli huovasta voi valmistaa esim. tauluja, pienoismalleja, vaatteita, koristeita ja leluja.

Villan käsitteleminen

Raakavilla

Lampaat keritään Suomessa useimmiten kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Keritty villa pestään. Raakavillassa on rasvaa, hikeä, hiekkaa, kasvien osia ja muita epäpuhtauksia.

 

Villan pesu

 Pesussa villa voi menettää kymmeniä prosentteja painostaan. Kuiduissa on vielä pesun jälkeen jonkin verran villarasvoja. Pesun jälkeen villa kuivataan.

Villan värjäys kasveilla

Kasvivärjäys on ollut perinteinen käsityömenetelmä esihistorialliselta ajalta asti. Nykyään tämä ikiaikainen menetelmä on käytössä käsityön harrastajien keskuudessa edullisuutensa ja kauneutensa takia. Kasvivärjäys edustaa kulttuurisesti kestävää kehitystä.

 

Villan värjääminen reaktiiviväreillä

Se on helppo ja yksinkertainen tapa värjätä villaa. Reaktiivivärit ovat nestemäisiä, joita voi sekoitella keskenään. Värien kiinnitykseen tarvitaan kiinnitysainetta. Voi värjätä pesukoneessa, kattilassa tai käyttää kylmävärjäystä.

 

Karstaaminen

Villan karstauksen tavoite on saada kaikki kuidut rinnakkaiseksi samaan suuntaan. Villaa voi karstata käsikarstauksien avulla tai karstamyllyllä. Sen jälkeen kuituja voidaan kehrätä langaksi tai käyttää huovutukseen.

Karstaamisen jälkeen villaa voidaan kehrätä langaksi tai käyttää huovutukseen.

 

Kehrääminen

Kuitua kiertämällä syntyy säiettä.

Jo kivikaudella keksittiin käyttää painoa ja keppiä eli värttinää apuvälineenä kehräämisessä. Rukki puolestaan keksittiin värttinää huomattavasti myöhemmin. Oppia käyttämään värttinää on huomattavasti nopeampi, mutta rukki – ylivoimaisesti nopeampi.

Kun säikeitä on kaksi, ne kehrätään yhdeksi langaksi värttinän tai rukin avulla. Kehräämällä itse saat juuri sellaista lankaa kuin haluat.

Esihuopa

Esihuopa syntyy villakerrosten puristumisella tiiviimmäksi toisiaan. Se tapahtuu kosteuden ja painamisen avulla. Huovuttamalla saadaan tasaiseksi huovutettu villalevy.

 

Huopakangas

Huopa saa lopullisen muotonsa vanutusvaiheen jälkeen. Työ kestää voimakkaamman painamisen kuin huovutusvaiheessa.


Mikä on hyvänlaatuinen huopa?

Tue Suomalaista käsityötä!
Tykkäätkö siitä mitä teen?
Tue Suomalaista käsityötä ja auta Ellunhuopaa saavuttamaan jotakin suuremoista lahjoituksesi avulla!
-Kuinka paljon haluaisit lahjoittaa? Pienikin määrä lämmittäisi sydäntäni, olisi todella merkityksellinen ja auttaisi Ellunhuopaa huomattavasti!




Seuraa minua somessa:
Instagram5k
Facebook0
YouTube989
Subscribe
Notify of
guest

0 KOMMENTTIA
Sisäiset palautteet
Näytä kaikki kommentit