Tarvitseeko huovuttaja työpajan omiin harrastuksiin?
Kauniita ja tyylikkäitä huovutettuja tuotteita katsellessa ei heti ymmärrä, kuinka paljon esityötä niiden tekemiseen on tehty. Toisaalta monet huovuttajat tietävät omakohtaisesti selän ja käsivarsien kivuista, niskajäykkyydestä ja huonosta näöstä. Entisenä ammatti urheilijana kiinnitän erityistä huomiota huovutustekniikkaan ja mukaviin ergonomisiin työpaikan varusteisiin.
Saatat miettiä ja sanoa: “sinun on hyvä niin, koska sinulla on työpaja”. Kyllä nyt on, mutta se ei aina ollut niin. Ennen kuin sain hienon työpajani, työskentelin kodinhoitohuoneessa ja keittiön pöydällä kahdeksan vuotta, ja sain siinä ajassa työstettyä paljon, sain kokemusta kuinka pienessä tilassa voi työskennellä tehokkaasti sekä laajentaa sitä tarvittaessa erilaisiin tarpeisiin, mutta toki helppoa se ei aina ollut, mutta sitkeys palkitaan.
Jos sinulla on omakotitalo, jossa on mahdollisuus järjestää työpaja, johon mahtuu vankka ja suuri pöytä, olen vain onnellinen puolestasi. Mutta entä he, jotka harrastavat huovutusta epäsäännöllisesti ja pienissä tiloissa? Ei hätää, tilan puuttuminen ei voi olla esteenä sinun harrastukseen! Toivon että minun vinkkini auttavat tekemään huopatöitä vaikka tila olisi rajallinen. Tässä postauksessa kerron ja näytän, kuinka järjestää itselleen työpaikka märkähuovutusta varten ja mitä yksityiskohtia kannattaa ottaa huomioon.
Täydellinen huovutuspöytä
Kun aloitat märkähuovutuksen, ymmärrät heti kuinka tärkeää on järjestää tilat oikein. Aloitan kertomaan siitä, millainen on unelmapöytä huovuttajalle. Paras pöytä on melko suuri, pöydän pinnan korkeus vastaa pituuttasi, toki paras olisi korkeus säädettävä tukeva pöytä. Itse käytän ikean työtasoja. Minun pajalla on kolme pöytää märkähuovutusta varten, joita voin helposti siirrellä ja asetella juuri sellaiseen järjestykseen kuin tarvitsen, isoimpiinkin projekteihini. Pöytälevyn koko on 150x75cm. Toinen hyvä ominaisuus on, että pystyn säätämään pöydän korkeutta. Huovutan seisten, ja pituuteni on 168cm, joten pöydän optimaalinen korkeus on 86cm. Toinen tämän pöydän hyvä ominaisuus on että pöydän alla on hyllyt, joissa voin säilyttää työkaluja ja huovutusmateriaaleja. (hukkatila siis hyöty käytössä)
Lisäksi on tarpeen suojata pöytätaso ja lattiat vedeltä, muuten pilaamme sekä pöydän että huonetilan. Heti haluaisin mainita, että huovutustekniikkani mitä itse käytän ja mitä opetan muille on sellainen ettei vesi valu ja roisku lattialla tai seinille, mutta kuitenkin pitää varautua siihen että yllätyksiä saattaa tapahtua. Huovutuksessa peitän pöydän kestävällä muovilla (esim. pressulla). Tämän ansiosta pöytätaso on hyvin suojattu kosteudelta. Sen päälle laitan kuplamuovin jotta huopatyö pysyy hyvin paikoillaan.
Entä jos sinulla ei ole paljon vapaata tilaa harrastuksiin?
Pieneen tilaan levitettävä ruokapöytä on täydellinen vaihtoehto, koska kun sitä ei tarvita saat sen pieneen tilaan ja siirrettyä sivuun. Mikäli et halua ostaa erillistä pöytää huovutukseen, voit huovuttaa vaikka ruokapöydällä. Ruokapöydät ovat kuitenkin korkeudeltaan vakioita joten jos et halua jatkossa selkä ongelmia, suosittelen laittamaan pöydän jalkojen alle paksuja kirjoja tai puupalikoita, tukevasti kuitenkin. Tai voit käyttää valmiita korottajia jotka on nopeimmat ja helpoimmat ja kenties turvallisimmat tähän tarkoitukseen, ja näin ollen pöydän korottaminen on nopeaa ja sujuvaa.
Kun itse käytin ruokapöytää huovutukseen, sen leveys eikä pituus aina riittänyt minun töilleni, ja sain idean kasvattaa pinta-alaa silityslaudalla. Asensin silityslaudan pöydän päähän sinne puolelle minne tarvitsin lisää tilaa ja siihen päälle laitoin liimapuulevyn (kaapin ovi), ja tämän rakenteen ansiosta pystyin huovuttamaan jopa suurikokoisia takkeja ja peittoja.
Isossa perheessä, jossa on pieniä lapsia, ei aina ole mahdollisuutta varata pöytää koko päiväksi tai kenties useammaksi päiväksi vain huovutus työhön, sen takia minäkin tein huovutus töitäni kodinhoitohuoneessa. Pienet tuotteet, kuten hatut, huivit, ja jopa huopikkaat, voidaan valmistaa helposti pienellä pöydällä.
Kun keittiön pöydällä oli ruuhka-aika, mutta minun silti piti tehdä töitä, tein seuraavaa: Avasin kotihoidon kaapit työtason alta ja laitoin ovien päälle puulevyt, korotin pinnan yhdelle tasolle. Näin pystyin valmistamaan jopa pitkiä hameita. Kaikki on siis mahdollista, ja tähän tarvitaan vain idea rikkautta ja kokeiluja! Mikään ulkopuolinen syy ei voi estää sinua tekemästä sitä mitä todella haluat.
Huovutus on hieno harrastus. Etsi mahdollisuuksia, älä keskity syihin miksi et voisi tehdä jotakin. Pidä huolta terveydestäsi ja ole onnellinen. Mikäli haluaisit laajentaa taitojasi ja oppia uutta huovutuksesta, Tervetuloa huovutuksen mielenkiintoiseen maailmaan Ellunhuopa verkkokoulun avulla!
Toivon että pidät joistakin ideoistani ja kenties sovellat ja käytät niitä myös. Kerro mielipiteesi ja ehkä sinulla on ideoita joita voit jakaa muiden huovuttajien kanssa. Kerro kommenteissa alla.
Älä luovuta – huovuta!
Halaus